Uutishuone
Limit search
Illan ja yön lumisade sekä puuskatuulet voivat katkoa sähköjä Satakunnassa, Lounais-Suomen rannikolla, Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa
Länsi- ja Lounais-Suomen, Satakuntaan sekä Etelä-Suomen sisäosiin on luvassa runsasta lumisadetta. Länsi- ja Etelä-Suomen rannikolla tuuli yltyy puuskissa lähes myrskylukemiin 15–21 m/s. Lumisade ja tuulet voivat aiheuttaa sähkökatkoja keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Carunan alueen top 10 aurinkosähkökunnat on julkaistu – Espoo, Salo ja Kaarina loistavat listan kärjessä
Sähkönjakeluyhtiö Caruna selvitti, mitkä ovat verkkoalueen aurinkosähköisimmät kunnat. Eniten aurinkopaneeleita on tänä vuonna asennettu Espooseen, Saloon ja Kaarinaan. Carunan verkkoalueella noin joka kymmenennessä omakotitalossa on aurinkopaneelit.
Carunan tavoitteena Suomen turvallisimmat työmaat – uusi turvallisuusvideo kertoo ennakoinnin tärkeydestä
Turvallisen työmaan muodostaa työntekijöiden henkilökohtainen oikea asenne, riittävä perehdytys ja ammattitaito. Carunan turvallisuusvideosarjan toisessa osassa pureudutaan ennakoinnin ja riskien arvioinnin tärkeyteen.
Viime yön myrsky oli ennusteen mukainen, mutta aiheutti vähän vikoja
Eilen illalla noussut ärhäkkä myrskytuuli merialueilla aiheutti Carunan asiakkaiden sähkönjakeluun muutamia vikatilanteita. Sähköt olivat poissa enimmillään noin 500 asiakkaalta. Kaikki Carunan tiedossa olleet viat on korjattu.
Voimakas matalapaine pyyhkäisee lounaissaariston yli ensi yönä – sähkökatkoja saattaa tulla
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lounaissaariston yli kulkee nopea, mutta voimakas matalapaineen rintama perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tuuli nousee myrskylukemiin ja siksi Carunan asiakkaiden kannattaa varautua sähkökatkoihin.
Myrskypuuskat koettelevat sähkönjakelua Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa - sähkökatkoja päivän mittaan
Sähkökatkoja on ennustettua voimakkaampien tuulten takia ollut jo aamun aikana Lounais-Suomessa, Satakunnassa ja Länsi-Suomessa. Sääennusteen mukaan talvinen myrskytuuli jatkunee samanlaisena perjantai-iltapäivään saakka.
Rankkasateita, ukkosia ja salamointia laajasti Carunan verkkoalueilla – sähkökatkot mahdollisia viikonloppuna
Loppuviikon helteinen ilma tuo Suomeen lännestä ukkosrintaman, joka pyyhkäisee melko laajasti Carunan verkkoalueiden läpi. Ukkosen ja salamoinnin aiheuttamiin sähkökatkoihin kannattaa varautua Satakunnassa, Joensuussa sekä Länsi-, Etelä- ja Lounais-Suomessa.
Muuttolinnut palaavat - kerro meille missä linnuilla on vaaran paikka
Carunan sähköverkossa on paljon ilmajohtolinjoja, ja varsinkin vesistöjen äärellä tai avoimella alueella on vaarana, että linnut lentävät sähkölinjaan. Linnun törmääminen sähkölinjaan voi vahingoittaa lintua ja aiheuttaa sähkökatkon. Heijastimilla suojellaan niin lintujen turvallisuutta kuin kuntalaisten sähkönjakeluakin.
Myrskyn aiheuttamat viat on saatu pääosin korjattua
Myrskyn aiheuttamat viat Carunan verkossa on saatu pääosin korjattua. Saaristoon päästään tänään sunnuntaina, ja arvioimme, että kaikki viat on korjattu ja asiakkaillemme sähköt palautettu sunnuntai-iltaan mennessä. Myrsky osui Carunan verkkoon Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa. Enimmillään Carunan verkkoalueella oli myrskyn aikana sähköttä noin 6 500 asiakasta.
Myrsky on aiheuttanut useilla verkkoalueillamme sähkökatkoja pitkin päivää – suurin osa vioista korjattu, pisimmät katkot saaristossa
Suurin osa lauantaipäivän aikana ilmenneistä vioista on saatu korjattua nopeasti, mutta joillakin alueilla - erityisesti saaristossa - vikojen korjaus venyy sunnuntaille. Tuulet ovat jo monin paikoin tyyntyneet ja sääennusteen mukaan viimeistään varhain sunnuntaiaamuna myrsky on ohi kaikilla verkkoalueillamme.
Sivutus