Uutishuone

Limit search

Jos kaikki tekevät osansa joustotalkoissa, arjen mukavuus ei kärsi

Kun sähkön tuotantotavat muuttuvat, muuttuu myös suomalaisten tapa käyttää sähköä. Jousto on tullut jäädäkseen, mutta se on erityisen tärkeää, jotta selviämme tulevasta talvesta. Kun uusiutuva tuotanto ei jousta, käyttäjien jousto korostuu. 
Artikkeli ·
Jos kaikki tekevät osansa joustotalkoissa, arjen mukavuus ei kärsi

Kuka voi olla energiantuottaja?

Energian hinnoista ja lähteistä käydään vilkasta keskustelua, kun uutisotsikot täyttyvät energiakriisin vaikutuksista. Carunan innovaatiopäällikkö Matti Uusipaasto kertoo, kuka Suomessa voi toimia energiantuottajana ja millä ehdoilla.
Artikkeli ·
Uusiutuva energiantuotanto tarkoittaa sähköä, joka tuotetaan hajautetusti pienemmissä yksiköissä ja jonka tuotanto vaihtelee sään mukaan.

Suomalaisten halu siirtää sähkönkäyttöä ruuhkahuippujen ulkopuolelle on kasvanut

Jakeluyhtiö Caruna toteutti syyskuussa 2022 kyselyn*, jossa selvitettiin suomalaisten asenteita sähkönkulutuksesta ja energiankulutuksen tehostamisesta. Viimeksi suomalaisten asenteita energiansäästöön kysyttiin maaliskuussa 2022, jolloin suomalaiset olivat jo selvästi valmiita muuttamaan sähkön käyttöään. Halu joustaa on kuitenkin kasvanut edelleen.  
Mediatiedote ·
Keittiössä kaksi henkilöä laittamassa kattilaa liedelle.

#Elämänvirtaa-kampanja innostaa luovuttamaan verta

Verenluovutustoiminta on vapaaehtoisten varassa, ja uusia luovuttajia tarvitaan jatkuvasti. Salibandyseurat Seinäjoen Peliveljet SPV, Esport Oilers ja FBC Turku lähtivät yhdessä mukaan yhteisölliseen #Elämänvirtaa-verenluovutuskampanjaan tärkeän asian puolesta.
Mediatiedote ·
#Elämänvirtaa-kampanja innostaa luovuttamaan verta

Sinimäen sähköasema Espoossa on esimerkki vastuullisesta rakentamisesta

Sähkönjakeluyhtiö Caruna rakentaa Espoon Sinimäkeen uutta sähköasemaa, jolla mahdollistetaan Espoon kasvava sähkönkulutus ja tuetaan hiilineutraalin Espoon strategiaa. Sinimäen sähköaseman verkkokomponenttien ja muiden rakennusmateriaalien vastuullisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tuotteiden elinkaaren lopussa metallit pystytään kierrättämään noin 90 prosenttisesti. 
Artikkeli ·
Sinimäen sähköasema Espoossa on esimerkki vastuullisesta rakentamisesta