Uutishuone

Limit search

Caruna nykyaikaistaa lähes 50 000 asiakkaansa sähkönjakelua Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen taajama-alueilla - rakennustyöt käynnistyivät viikolla 41

Sähkönjakelija Caruna uudistaa kumppaneidensa kanssa Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen taajama-alueiden sähkönjakelua vastaamaan nykyistä paremmin sähkönkäytön tulevaisuuden tarpeisiin. Lähikaapelihankkeen nimellä kulkevan hankkeen pääurakoitsijana toimii Netel Oy, jonka kanssa sähköverkkoa uudistetaan ja parannetaan seuraavan neljän vuoden ajan.
Mediatiedote ·

Paula-myrskyn aiheuttamien vikojen korjaaminen jatkuu juhannuksena - helikopterit tarkastavat edelleen alueen tuhoja

Paula-myrskyn aiheuttamia vikoja korjataan muun muassa Taivalkoskella, Pudasjärvellä ja Kuusamossa. Asentajia on töissä kymmeniä eri puolilla laajaa tuhoaluetta. Tuhoja kartoitetaan edelleen muun muassa kahden helikopterin avulla. Puiden poisto sähkölinjoilta on ammattilaisten työtä, joten niitä ei saa omatoimisesti mennä poistamaan. Tuhoja korjaaviin koneisiin ja työryhmiin sekä helikoptereihin on pidettävä etäisyyttä.
Mediatiedote ·

ENP ja Caruna kehittävät Koillismaan sähköverkkoa

Sähkönjakelija Caruna ja Limingassa pääkonttoriaan pitävä Efficient Network Partner Oy (ENP) ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti urakoitsija ENP vastaa Koillismaan taajamien sähköverkon kehittämisestä Carunan Lähikaapeli Koillismaa -hankkeessa lähivuosien aikana. Hankkeessa lähes 5 000 asiakkaan sähköverkkoa uusitaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Mediatiedote ·

Eltel ja Caruna solmivat merkittävän sopimuksen Pohjanmaan sähköverkon kehittämiseksi

Eltel on allekirjoittanut sähkönjakeluyhtiö Carunan kanssa sopimuksen, jossa Eltel kokonaisvastuullisena urakoitsijana parantaa Pohjanmaan taajamien sähkönjakelua vastamaan alueen tulevaisuuden tarpeita. Taajamien pienjänniteverkkoja maakaapeloidaan ja samalla verkkoon lisätään automatiikkaa, joka nopeuttaa myös viankorjausta.
Mediatiedote ·

Rymättylässä alkaa suurjännitteisen sähköverkon pylväiden pystytys - vaikutuksia alueella liikkumiseen sekä maalla että merellä

Tammikuussa riehunut Toini-myrsky osui Carunan verkkoalueista pahimmin Lounais-Suomeen. Myrskyn aikana Rymättylässä kaatui kolme suurjännitteisen sähköverkon pylvästä, ja pylväiden välissä kulkeneet johdot putosivat mereen, minkä seurauksena vesiväylä Kotkanaukon kohdalla suljettiin. Uudet pylväät rikkoutuneiden tilalle asennetaan lähiviikkoina ja korjaustöiden arvioidaan valmistuvan juhannukseen mennessä.
Mediatiedote ·

Caruna jatkaa Lounais-Suomen haja-asutusalueen sähkönjakeluverkon nykyaikaistamista- kumppaniksi Netel Oy

Sähkönjakelija Caruna rakennuttaa jakeluverkkoa Lounais-Suomen verkkoalueella. Hanke sisältää verkkojen suunnittelun ja rakentamisen sekä vanhan ilmajohtoverkon purkutyöt. Kevään aikana alkavaan projektiin on juuri valittu kumppaniksi Netel Oy, jonka kanssa sähköverkkoa uudistetaan ja parannetaan kesään 2025 asti tämän sopimuksen puitteissa.
Mediatiedote ·