Uutishuone

Limit search

Paula-myrskyn aiheuttamat viat saadaan korjattua tällä viikolla

Paula-myrskyn aiheuttamia vikoja korjataan edelleen Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa. Keskijännitteisen verkon viat saataneen korjattua alkuviikosta, pienjännitteisen verkon osalta työt valmistuvat loppuviikosta.
Häiriötiedote ·

Vikojen korjaaminen Pohjois-Suomessa jatkuu juhannuksen ajan - sähköjen palautumisen aikataulua vaikea arvioida

Ukkospuuskien aiheuttamia vikoja korjataan myös juhannuksena. Sähköt pyritään palauttamaan kaikille mahdollisimman nopeasti. Töiden etenemiseen vaikuttavat paikoitellen erittäin hankalat olosuhteet ja pitkät välimatkat. Ukkospuuskat ovat aiheuttaneet laajalti tuhoa ja vakavia vaurioita sähköverkolle. Tuhoja kartoitetaan edelleen muun muassa helikopterin avulla.
Häiriötiedote ·

Ukkospuuskat voivat vaikuttaa sähkönjakeluun Pohjois-Suomessa

Sääennusteen mukaan voimakkaat ukkospuuskat ja salamointi voivat aiheuttaa sähkökatkoja tänään verkkoalueellamme Pohjois-Suomessa. Puuskat voimistuvat maanantai-iltapäivän aikana, ja ennusteen mukaan sää selkenee näiden puuskien osalta aamuyön aikana.
Häiriötiedote ·

Paula-myrskyn aiheuttamat viat Koillismaalla saataneen torstain aikana korjattua

Viimeisetkin Paula-myrskyn aiheuttamat viat saataneen korjattua torstaina Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa. Vikoja korjattiin yli viikko, ja kymmenet asentajat, metsurit, helikopterilentäjät ja erilaisten työkoneiden kuljettajat ovat tehneet töitä, jotta kaikille saatiin palautettua sähköt. Myrskytuhojen laajuus ja paikoitellen erittäin hankalat olosuhteet maastossa hidastivat ajoittain töiden edistymistä.

Häiriötiedote ·

Ukkospuuskien aiheuttamia vikoja Pohjois-Suomessa korjataan loppuviikon ajan - helikopteritarkastukset kertoivat tuhojen laajuudesta

Vikoja on korjattu koko keskiviikon ajan ja töitä jatketaan näillä näkymin viikonloppunakin. Osa vioista saadaan korjattua huomenna tai perjantaina tämänhetkisen arvion mukaan, mutta ei läheskään kaikkia. Aiemmin päivällä lennetyt helikopteritarkastukset kertoivat, että tuhot ovat arvioitua pahempia ja laajalla alueella. Puita on kaatunut, sähköpylväitä katkennut, muuntajia rikkoutunut ja johtoja maassa monin paikoin.
Häiriötiedote ·