Uutishuone

Limit search

Ovatko hyvinvoinnin avaimet hukassa?

Tulevaisuuden hyvinvointi rakennetaan tämän päivän ratkaisuilla. Ulkomaiset investoinnit Suomeen tuottavat verovaroja yhteiskunnan kasvaviin kustannuksiin, kuten vanhustenhoitoon sekä puolustukseen. Viime aikoina investointeja on tehty etenkin uusiutuviin energianlähteisiin, jotka kasvattavat siirrettävän energian määrää Suomessa. Työtä on tehty määrätietoisesti, sillä Suomessa sähkön hinta on ollut yksi Euroopan halvimmista ja jakelukin pitkistä etäisyyksistä ja saaristosta riippumatta Euroopan seitsemänneksi halvinta.
Blogi ·
Lasse Konttinen

Kuka saa investoida Suomeen?

Sosiaalisen median kirjoituksia lukiessa tämä kysymys tulee usein mieleen. Kuten minäkin, moni toivoo suomalaisten sijoittavan enemmän Suomeen. Toivon myös, että yhä useampi sijoittaja tulisi Suomen ulkopuolelta. Olemme pieni kansantalous ja tarvitsemme lisää sijoituksia ympäri maailmaa. Jos ulkomaalainen investoija päättää sijoittaa tänne, on se osoitus Suomen onnistumisesta. Tämän tulisi olla ylpeyden aihe. Samalla meidän on hyväksyttävä, että yhtiöt saavat kohtuullista tuottoa sijoituksilleen. Ellei näin olisi, yhtälö olisi kestämätön.
Blogi ·
Jyrki Tammivuori

Sähkönjakelu on turvattu myös myrskyissä: Carunalla vikoihin varautuminen on osa arkea

Myrskyn aiheuttamia sähkökatkoja esiintyy nykyään vähemmän, sillä iso osa sähköverkosta on viety maan alle säältä suojaan. Siitä huolimatta Caruna ja urakoitsijat varautuvat myrskyihin aina. Erityisesti myrskytilanteissa asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus on etusijalla – sähköt pyritään palauttamaan nopeasti, mutta työtä tehdään aina turvallisuuden ehdoilla.
Artikkeli ·
Sähkönjakelu on turvattu myös myrskyissä: Carunalla vikoihin varautuminen on osa arkea

Teollisuuden sähkövero laskee 1.1.2021 alkaen

Sähköjakelulaskun yhteydessä laskutettava teollisuuden sähkövero alenee vuoden alusta tasolle 0,063 c/kWh. Muutos koskee myös ammattimaista kasvihuoneviljelyä.
Uutinen ·

Niinistön sähköaseman saneeraus ja laajennus on valmistunut - yli 7 000 Carunan asiakkaan sähkönjakelun toimitusvarmuus paranee entisestään

Älykkäiden sähköverkkojen avulla varmistetaan kasvavan sähkökäytön sujuvuus niin kotitalouksille kuin erilaisille yrityksillekin. Sähköasemat ovat tärkeä linkki sähkönjakelija Carunan sähköverkossa, jonka häiriötön toiminta on yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeistä. Hyvinkään kaupungissa sijaitseva Niinistön sähköasema on nyt saneerattu ja laajennettu. Samalla on saatu valmiiksi sähköasemaan liittyvät voimajohtomuutostyöt.
Mediatiedote ·

Caruna nykyaikaistaa lähes 50 000 asiakkaansa sähkönjakelua Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen taajama-alueilla - kumppaniksi Netel Oy

Sähkönjakelija Caruna uudistaa kumppaneidensa kanssa Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen taajama-alueiden sähkönjakelua vastaamaan nykyistä paremmin sähkönkäytön tulevaisuuden tarpeisiin. Vielä tämän syksyn aikana alkavaan, Lähikaapelihankkeen nimellä kulkevaan projektiin on juuri valittu kumppaniksi Netel Oy, jonka kanssa sähköverkkoa uudistetaan ja parannetaan seuraavan neljän vuoden ajan.
Mediatiedote ·

Voimakas syysmyrsky lähestyy Carunan verkkoalueita - varaudu sähkökatkoihin lähelläsi

Sääennusteen mukaan voimakkaat myrskypuuskat saapuvat keskiviikkoiltana verkkoalueillemme Lounais- ja Länsi-Suomeen sekä Satakuntaan. Myrskyalueet voivat vielä tarkentua keskiviikon aikana. Odotettavissa on vikoja sähköverkkoon. Olemme lisänneet henkilöstöä asiakaspalveluumme sekä sähköverkkojen vianselvitykseen että vikojen korjaamiseen maastossa.
Häiriötiedote ·

Linnut lentävät turvallisemmin Vihdissä

Suuret siivekkäät osuvat silloin tällöin lennollaan ilmajohtoihin. Pahimmassa tapauksessa törmäyksestä seuraa linnun kuolema ja sähkökatko. Turvallisempia lentoja ajatellen asennamme lintuheijastimia asiakkaiden vinkkien perusteella.
Artikkeli ·

Carunan vuosi 2019 Espoossa: Yhdessä kohti hiilineutraalia kaupunkia

Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee Caruna Espoon verkkoalueella. Säävarman sähköverkon osuus on Espoossa 86 prosenttia eli suurin osa verkosta on jo suojassa sään vaihteluiden aiheuttamilta ongelmilta, kuten pitkiltä sähkökatkoilta. Tulevaisuuden tarpeisiin rakentuva jakeluverkko kestää erinomaisesti Espoon kasvavan väestön ja lisääntyvien työpaikkojen nykyistä runsaamman sähkönkäytön. Suurjänniteverkossa (110 kV) kehitämme verkkoamme sähköistyvän liikenteen ja Espoon alueen sähkönkäytön kasvun mahdollistamiseksi.
Uutinen ·