Uutishuone

Limit search

Sähkökatkot vähenevät, sähköverkon kunnossapito tehostuu - Carunan sähköverkkoon asennettavat anturit hälyttävät lumesta ja jäästä

Tammikuussa raju lumimyrsky Toini moukaroi erityisesti länsirannikkoa. Myrskyn aikana Rymättylässä kaatui kolme suurjännitteisen sähköverkon pylvästä, ja pylväiden välissä kulkeneet johdot putosivat mereen. Onnettomuuden aiheutti suuri toispuoleinen lumikuorma voimajohdossa. Jatkossa tällaiset onnettomuudet on mahdollista estää ennakolta verkkoon asennettavilla lumikuorma-antureilla.
Mediatiedote ·

Eltel ja Caruna solmivat merkittävän sopimuksen Pohjanmaan sähköverkon kehittämiseksi

Eltel on allekirjoittanut sähkönjakeluyhtiö Carunan kanssa sopimuksen, jossa Eltel kokonaisvastuullisena urakoitsijana parantaa Pohjanmaan taajamien sähkönjakelua vastamaan alueen tulevaisuuden tarpeita. Taajamien pienjänniteverkkoja maakaapeloidaan ja samalla verkkoon lisätään automatiikkaa, joka nopeuttaa myös viankorjausta.
Mediatiedote ·

Rymättylässä alkaa suurjännitteisen sähköverkon pylväiden pystytys - vaikutuksia alueella liikkumiseen sekä maalla että merellä

Tammikuussa riehunut Toini-myrsky osui Carunan verkkoalueista pahimmin Lounais-Suomeen. Myrskyn aikana Rymättylässä kaatui kolme suurjännitteisen sähköverkon pylvästä, ja pylväiden välissä kulkeneet johdot putosivat mereen, minkä seurauksena vesiväylä Kotkanaukon kohdalla suljettiin. Uudet pylväät rikkoutuneiden tilalle asennetaan lähiviikkoina ja korjaustöiden arvioidaan valmistuvan juhannukseen mennessä.
Mediatiedote ·

Caruna jatkaa Lounais-Suomen haja-asutusalueen sähkönjakeluverkon nykyaikaistamista- kumppaniksi Netel Oy

Sähkönjakelija Caruna rakennuttaa jakeluverkkoa Lounais-Suomen verkkoalueella. Hanke sisältää verkkojen suunnittelun ja rakentamisen sekä vanhan ilmajohtoverkon purkutyöt. Kevään aikana alkavaan projektiin on juuri valittu kumppaniksi Netel Oy, jonka kanssa sähköverkkoa uudistetaan ja parannetaan kesään 2025 asti tämän sopimuksen puitteissa.
Mediatiedote ·

Poikkeusaikana verkon merkitys korostui

Vuosi 2020 oli myrskyisä niin tuuli- kuin terveysrintamalla. Poikkeuksellisen vuoden aikana pystyimme keskittymään työhömme energiamurroksen mahdollistajana.
Blogi ·

Espoon Sinimäkeen rakennettava sähköasema vastaa kasvavaan sähkönkulutukseen ja parantaa sähkönjakelun luotettavuutta Espoossa

Caruna rakentaa Espoon Sinimäkeen uuden sähköaseman, jolla varmistetaan Espoon kasvavaa sähkönkulutusta ja tuetaan hiilineutraalin Espoon strategiaa ja edelläkävijyyttä puhtaan energian ratkaisuissa. Hankkeen yhteydessä rakennetaan maakaapeliyhteys Leppävaaran ja Sinimäen sähköaseman välille. Projektin pääurakoitsijana toimii Destia Oy. Sinimäen hankkeen kokonaisarvo on noin 30 miljoonaa euroa, josta Destian osuus on 15 miljoonaa euroa.
Mediatiedote ·