Uutishuone
Limit search
Carunan turvallisuusvideosarja: Onnettomuustilanteessa tarvitaan nopeita toimia
Sähkötapaturmaa ei pitäisi tapahtua ammattilaisille sähkötöissä. Jos tapaturma on jo sattunut, on tärkeää tehdä nopea tilannearvio ja estää lisävahingot. Carunan turvallisuusvideossa kerrotaan onnettomuustilanteessa toimimisesta.

Carunan tavoitteena Suomen turvallisimmat työmaat – uusi turvallisuusvideo kertoo ennakoinnin tärkeydestä
Turvallisen työmaan muodostaa työntekijöiden henkilökohtainen oikea asenne, riittävä perehdytys ja ammattitaito. Carunan turvallisuusvideosarjan toisessa osassa pureudutaan ennakoinnin ja riskien arvioinnin tärkeyteen.

Viime yön myrsky oli ennusteen mukainen, mutta aiheutti vähän vikoja
Eilen illalla noussut ärhäkkä myrskytuuli merialueilla aiheutti Carunan asiakkaiden sähkönjakeluun muutamia vikatilanteita. Sähköt olivat poissa enimmillään noin 500 asiakkaalta. Kaikki Carunan tiedossa olleet viat on korjattu.
Voimakas matalapaine pyyhkäisee lounaissaariston yli ensi yönä – sähkökatkoja saattaa tulla
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lounaissaariston yli kulkee nopea, mutta voimakas matalapaineen rintama perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tuuli nousee myrskylukemiin ja siksi Carunan asiakkaiden kannattaa varautua sähkökatkoihin.
Kaapelivauriot lisääntyvät kaapelimäärien kasvaessa – Carunan videot kouluttavat sähköverkon lähellä toimimiseen
Sähkönjakeluyhtiö Caruna julkaisee Tiedä ennen kuin toimit -turvallisuusvideosarjan maanrakentamisen ammattilaisille. Tavoitteena on vähentää sähköverkon vaurioita sekä onnettomuuksia, jotka tapahtuvat sähköverkon läheisyydessä työskenteleville.

Myrskypuuskat koettelevat sähkönjakelua Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa - sähkökatkoja päivän mittaan
Sähkökatkoja on ennustettua voimakkaampien tuulten takia ollut jo aamun aikana Lounais-Suomessa, Satakunnassa ja Länsi-Suomessa. Sääennusteen mukaan talvinen myrskytuuli jatkunee samanlaisena perjantai-iltapäivään saakka.
Tunnustusta turvallisuustyölle - aktiivisella yhteistyöllä menestykseen
Sähkönjakelija Carunan turvallisuuspalkinnot ojennettiin 19.1.2023 Efficient Network Partner Oy:lle, N3M Power Oy Ab:lle ja Destia Oy:lle. Palkinnonjaon perusteissa painotettiin tänäkin vuonna aktiivista yhteistyötä turvallisuuden eteen sekä yhtiöiden omaksumia turvallisuuskäytäntöjä.
Caruna solmi uudet kumppanisopimukset sähkönjakeluverkon vianhoidon, kunnossapidon ja asiakasliittymien rakentamisen palveluihin
Caruna on kilpailuttanut julkisesti koko keski- ja pienjännitteisen jakeluverkkonsa vianhoidon, kunnossapidon ja asiakasliittymien rakentamisen palvelut. Kumppanit ovat Eltel Networks Oy, TLT-Connection Oy ja N3M Power Oy. Sopimukset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen ja kolmivuotisen palvelukokonaisuuden arvo on yhteensä 132 M€.
Rankkasateita, ukkosia ja salamointia laajasti Carunan verkkoalueilla – sähkökatkot mahdollisia viikonloppuna
Loppuviikon helteinen ilma tuo Suomeen lännestä ukkosrintaman, joka pyyhkäisee melko laajasti Carunan verkkoalueiden läpi. Ukkosen ja salamoinnin aiheuttamiin sähkökatkoihin kannattaa varautua Satakunnassa, Joensuussa sekä Länsi-, Etelä- ja Lounais-Suomessa.
Selviämmekö energiamurroksesta? Mikan työtä on ennustaa tulevaisuutta
Nuorena Mika Suomi kasasi hampurilaisia pikaruokaravintolassa ja haaveili ammattiurheilijan urasta. Nykyisin hän on yksi Carunan kolmesta innovaatiopäälliköstä. Hänen työtään on ennustaa tulevaisuutta. Millaista on olla töissä Carunalla?

Sivutus