Uutishuone

Limit search

Caruna korjaa edelleen myrskyn aiheuttamia vikoja

Viikonloppuna riehuneen myrskyn aiheuttamia vikoja on korjattu jatkuvasti, mutta edelleen vikoja on pienjänniteverkossamme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa. Vikoja ovat aiheuttaneet erityisesti sähkölinjoille kaatuneet puut. Muistutamme, että kaatuneet puut poistaa ammattilainen.
Häiriötiedote ·

Työtapaturmat ovat puolittuneet vuosina 2017-2021 - sähkötapaturmat eivät

Sähkönjakelija Carunan verkkoalueen työmailta kerätyt tapaturmatilastot ovat paljastaneet huolestuttavan suunnan. Vaikka työtapaturmat ovat vähentyneet huomattavasti, sähkötapaturmia sattuu edelleen eniten sähköalan ammattilaisille eikä näiden tapaturmien määrä ole vähentynyt. Carunan turvallisuusdata on nyt kerätty seif.fi -sivustolle, josta löytyvät turvallisuuspuutteisiin johtaneet syyt ja johtopäätökset.
Mediatiedote ·

Jokisimpukka laittoi sähköverkon asennusreitin uusiksi

Sähkönjakeluverkon sijaintiin vaikuttavat asiakkaiden sijainti sekä maankäytön kehittyminen ja suunnitelmat. Koska verkko rakennetaan aina myös luontoon, on ympäröivällä maastolla, ympäristöarvoilla, mahdollisilla suojelualueilla sekä maanomistajien näkemyksillä verkon sijainnista vaikutuksia verkon kulkureitin valintaan.
Artikkeli ·

Helikopterisahaus aikataulussa päätökseen Länsi-Uusimaalla

Sähkönjakeluyhtiö Caruna sahasi elokuun aikana helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta Länsi-Uudellamaalla. Helikopterisahauksen avulla poistettiin liian lähelle sähköjohtoa kasvaneiden puiden oksat, jotka saattoivat aiheuttaa sähkökatkoja tuulenpuuskien aikana. Sahaukset ovat osa sähköverkon kunnossapitotyötä. 
 
Mediatiedote ·

”Kesätyö oli mahtava ja ainutlaatuinen kokemus”

Me, Annika, Aatu ja Jimi, saimme kunnian olla osana Alavuden kaupungin some-tiimiä tuottamalla sisältöä kaupungin sosiaalisen median alustoille niin ilmastotoimista kuin kulttuuristakin. Olimme Alavuden kaupungin Kulttuuripalveluilla kesätöissä, ja tehtävämme oli tuoda Alavuden kulttuurikohteita, kuten patsaita ja museoita, tutummiksi paikallisille vinkkaamalla ja kertomalla niistä sosiaalisessa mediassa. Kesätyömme oli Carunan sponsoroima, ja olimme mukana #duunienergiaa -kampanjassa. Toimimme siis lisäksi ilmastolähettiläinä kaupungissamme. Kulttuurikohteista somettaminen ja ilmastolähettiläänä toimiminen oli helppo yhdistää, joten kesätyömme kävi kuin itsestään ja aika lensi kuin siivillä!
Blogi ·