Uutishuone

Limit search

Sähkönjakeluyhtiö Carunan liiketoiminta täyttää pääosin EU:n kestävän rahoituksen kriteerit

Caruna on toteuttanut arvion toimintojensa kestävyydestä koskien ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista. Arvion mukaan 99,7 % Carunan liikevaihdosta ja 99,1 % investoinneista on EU:n kestävän rahoituksen taksonomian mukaista. Arvio on tehty sähkönsiirto- ja jakelutoimialan arviointikriteerien mukaisesti. Apuna arvioinnissa oli vastuullisuuskonsultointiyhtiö Third Rock.
Mediatiedote ·

Työtapaturmat ovat puolittuneet vuosina 2017-2021 - sähkötapaturmat eivät

Sähkönjakelija Carunan verkkoalueen työmailta kerätyt tapaturmatilastot ovat paljastaneet huolestuttavan suunnan. Vaikka työtapaturmat ovat vähentyneet huomattavasti, sähkötapaturmia sattuu edelleen eniten sähköalan ammattilaisille eikä näiden tapaturmien määrä ole vähentynyt. Carunan turvallisuusdata on nyt kerätty seif.fi -sivustolle, josta löytyvät turvallisuuspuutteisiin johtaneet syyt ja johtopäätökset.
Mediatiedote ·

Kuntien ja Carunan yhteinen työllistämiskampanja toi kesätöitä yli 80 nuorelle ilmastolähettiläälle

Kunnat ja sähkönjakeluyhtiö Caruna toteuttivat toistamiseen Duunienergiaa-kampanjan, jolla työllistettiin kesätöihin 16–20-vuotiaita nuoria eri puolella Suomea. Kampanjan avulla luotiin kesätyömahdollisuuksia 85 nuorelle yli 30 kunnassa. Osana kampanjaa kesätyöntekijät jakoivat sosiaaliseen mediaan tietoa kuntien ja kuntalaisten ilmastoteoista.
Mediatiedote ·

Rymättylän voimajohtolinjaan asennetaan lintuheijastimet

Vesistöjen äärellä tai avoimella alueella on vaarana, että linnut lentävät sähkölinjaan. Törmäyksestä voi koitua vahinkoa linnulle ja aiheutua sähkökatko. Suurten siivekkäiden turvaksi asennamme lintuheijastimia 110kV ilmajohdolle Rymättylään. Keskiviikkona 4.8. kumppanimme Heliwest Oy:n helikopteri asentaa heijastimia Rymättylässä. Heijastimet asennetaan sopivasti ennen lintujen talvimuuttoa. 
Mediatiedote ·

TLT Group Oy vastaa seuraavien viiden vuoden ajan sähkönjakelija Carunan Keski-Uudenmaan ja Hämeen taajama-alueiden sähkönjakeluverkon kehittämisestä

Lähikaapelihankkeen nimellä toteutettavassa hankkeessa kehitetään sähkönjakeluverkkoa vastaamaan tulevaisuuden tarpeita Keski-Uudellamaalla ja Hämeessä. Ennusteiden mukaan sähkön käyttö lisääntyy nykyisestään, energiamurros kiihtyy ja asiakkaat tarvitsevat vaikkapa sähköautojen latauspisteitä. Samalla taajamien vanhat pienjänniteilmajohtoverkot puretaan ja korvataan uusilla maakaapeliverkoilla.
Mediatiedote ·

Caruna tekee helikopterisahausta Koillismaalla keväällä 2021

Sähkönjakelija Caruna tarkastaa ja sahaa helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta keväällä 2021. Työ tehdään säiden salliessa 19.4. alkavalla viikolla, kuitenkin viimeistään toukokuun aikana. Säännöllinen sahaus vähentää puiden aiheuttamia sähkökatkoja.
Mediatiedote ·