Uutishuone

Limit search

Tykkylumi voi edelleen aiheuttaa ongelmia sähkönjakeluun Koillismaalla

Puihin ja sähköjohtimiin kertyvä tykkylumi voi aiheuttaa sähkökatkoja verkkoalueellamme Koillismaalla. Tällä hetkellä vikoja aiheutuu, kun puut taipuvat lumen painosta sähköjohdoille. Varaudumme viikonlopun aikana korjaamaan vikoja ja poistamaan lunta sähköjohdoilta erityisesti Kuusamossa, Posiolla ja Pudasjärvellä.
Häiriötiedote ·

Soiva kukkaketo ilahduttaa pölyttäjiä ja asuntomessukävijöitä Lohjalla

Lohjan keskustan tuntumaan on kasvanut kukkaketo lähelle viime syksynä pystytettyä pörriäiskylää. Kukat ilahduttavat paitsi väreillään myös äänellään: pölyttäjätkin tunnistavat kukkien luonnollisen sähkövastuksen, jonka kasviorkesteri osaa muuntaa musiikiksi.*
Mediatiedote ·

Tykkylumi voi aiheuttaa sähkökatkoja Koillismaalla

Tykkylumi voi aiheuttaa sähkökatkoja verkkoalueillamme Kuusamossa, Posiolla ja Pudasjärvellä. Märkä ja raskas lumi kertyy johtimiin ja puihin, jonka seurauksena voi aiheutua sähkökatkoja. Seuraamme sääennusteiden kehittymistä ja sopeutamme valmiuttamme ennusteiden mukaisesti.
Mediatiedote ·

Yli puolet suomalaisista valitsisi uudeksi autokseen hybridin tai täyssähköauton – energiamurroksen vauhti kiihtyy

Kansalaiskysely osoittaa kuluttajien keskuudessa selkeän trendin: yli puolet (55 %) suomalaisista valitsisi uudeksi autokseen hybridin tai täyssähköauton. Etelä-Suomessa asuvat ja 25–44-vuotiaat valitsisivat hybridi- tai täyssähköauton muita ikäluokkia enemmän. Luvut käyvät ilmi sähkönjakeluyhtiö Carunan teettämästä kansalaiskyselystä.
Mediatiedote ·

Sähkönjakeluyhtiö Carunan liiketoiminta täyttää pääosin EU:n kestävän rahoituksen kriteerit

Caruna on toteuttanut arvion toimintojensa kestävyydestä koskien ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista. Arvion mukaan 99,7 % Carunan liikevaihdosta ja 99,1 % investoinneista on EU:n kestävän rahoituksen taksonomian mukaista. Arvio on tehty sähkönsiirto- ja jakelutoimialan arviointikriteerien mukaisesti. Apuna arvioinnissa oli vastuullisuuskonsultointiyhtiö Third Rock.
Mediatiedote ·