Uutishuone
Limit search
Caruna päivitti vanhan sähköaseman uuteen Espoossa – iso osa purkumateriaalista kierrätetään sellaisenaan, materiaalina tai energiana
Nuijalassa sijaitsevan 70-luvun puolivälissä rakennetun sähköaseman tekninen käyttöikä tuli päätökseensä ja tilalle rakennettiin uusi, tehokkaampi sähköasema. Vanhan laitoksen purkutyö on käynnistynyt, ja purkumateriaalit päätyvät muun muassa energiantuotantoon ja maanrakennukseen.

Somerolle toivotaan tuulista syksyä - alueen ensimmäinen tuulipuisto on liitetty Carunan verkkoon
Ilmattaren Palman tuulipuisto Somerolla liitettiin sähkönjakeluyhtiö Carunan verkkoon kesällä 2023. Voimalaitos liitettiin Carunan 20 kilovoltin jakeluverkkoon Palman sähköasemalle, joka sijaitsee Someron pohjoispuolella, tuulipuiston välittömässä läheisyydessä. Voimala tuottaa vuosittain noin 50 gigawattituntia energiaa.

Lohjalaisen tuotantolaitoksen hiilidioksidipäästöt pienenivät rutkasti - yhä useampi yritys sähköistyy
Monet teollisuuslaitokset siirtyvät tällä hetkellä öljylämmityksestä sähkölämmitykseen. Sähkönjakeluyhtiölle yhteiskunnan sähköistyminen näkyy ennen kaikkea liittymäkokojen kasvussa, kun vanhan sähköliittymän kapasiteetti ei enää riitä.
Caruna rakentaa Turun saaristossa sähköliittymää poikkeuksellisella tavalla – "Meidän on tehtävä kaikkemme luontoa tuhoamatta"
Nauvossa on käynnistymässä poikkeuksellinen sähköliittymän rakennusprojekti, sillä alueella sijaitsee suojeltuja ja ainutlaatuisia kluuvijärviä. Rakentaminen vaatii suuntaporausta, jota käytetään yleensä pääasiassa teiden alituksessa. Lounais-Suomen saaristossa on paljon suojeltuja luontokohteita, ja sähköliittymän rakentaminen voi vaatia jopa vuoden selvitystyön.

Suomen kesä on aurinkoisempi kuin koskaan: rannikolle rakennetaan yli tuhansien paneelien aurinkopuistoja
Vaikka pohjoisen talvi on harmaa ja pitkä, Suomi on hyvä maa aurinkovoimalle. Suomen rannikolle rakennetaan nyt isoja aurinkovoimapuistoja. Tänä kesänä Carunan verkkoon liitettiin verkkoalueen isoimmat aurinkopuistot Kemiönsaaressa ja Raaseporissa.

Sähkönjakelu on turvattu myös myrskyissä: Carunalla vikoihin varautuminen on osa arkea
Myrskyn aiheuttamia sähkökatkoja esiintyy nykyään vähemmän, sillä iso osa sähköverkosta on viety maan alle säältä suojaan. Siitä huolimatta Caruna ja urakoitsijat varautuvat myrskyihin aina. Erityisesti myrskytilanteissa asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus on etusijalla – sähköt pyritään palauttamaan nopeasti, mutta työtä tehdään aina turvallisuuden ehdoilla.

“Seuraava buumi ovat akut” - yritykset miettivät aiempaa enemmän energiaratkaisujaan
Viime talven puhe energiakriisistä ja sähköpulasta on saanut monet kunnat ja yritykset pohtimaan sähkönkäyttöään. Sähkönjakeluyhtiö Caruna rakensi sähköliittymän tuusulalaiselle logistiikkahallille, jossa on 2,5 megawatin akku, omat aurinkopaneelit sekä latausratkaisuja sähkörekoille.

Kuusamossa, Taivalkoskella ja Pudasjärvellä tarkastettiin sähköverkkojen kuntoa
Vaikka sähköverkot seisovat paikallaan, niiden kunnossapito ja valvominen on jatkuvaa työtä. Carunan jakeluverkkojen kunto tarkastetaan vuosittain. Viime viikolla tehtiin tarkastuksia Pohjois-Pohjanmaalla.

Katsoa saa, muttei koskea – ilmoita Carunalle maassa makaavista sähkölinjoista
Kävimmekö lähelläsi laittamassa ilmajohtoja maan alle? Onko vanha sähkölinja jäänyt purkamatta tai odottamaan purkamista liian alhaalla tai maassa kosketusetäisyydellä? Oli sähkölinja ilmassa tai maassa, on sitä varottava, sillä siinä piilee vaara, joka voi aiheuttaa varomattomalle vahinkoja.
Sähköauton akusta voi tulevaisuudessa syöttää energiaa sähköverkkoon – Carunan asiantuntija suosittelee panostamaan älykkääseen lataukseen
Kaksisuuntaisen latauksen ansiosta sähköautojen akkuihin varastoitua sähköenergiaa voidaan käyttää verkon ja asiakkaiden tarpeisiin. Tällä hetkellä vain harvat autot ja laturit mahdollistavat kaksisuuntaisen latauksen, mutta tulevaisuudessa se voi olla arkipäivää. Akun tyhjentämisestä voi tehdä pienen tulonlähteen, mutta lataus myös kuluttaa akun kapasiteettia. Carunan innovaatiopäällikkö panostaisi ensin älykkääseen lataukseen.

Sivutus