Carunan vuosi 2019 Pohjanmaalla: Uusiutuva energia kiinnostaa
Vuonna 2019 Pohjanmaalla otettiin käyttöön kaapeloitua keskijänniteverkkoa 430 kilometriä. Carunan sähköverkkoa on alueella 12 500 kilometriä, josta oli vuoden 2019 loppuun mennessä kaapeloitu keskijänniteverkkoa 58 prosenttia. Keskijänniteverkko siirtää sähköä sekä pienteollisuuden tarpeisiin että asutusten lähellä sijaitseville jakelumuuntajille.
Caruna Espoo Oy:n ja Caruna Oy:n verkkoalueilla sähköverkkoa siirrettiin vuoden 2019 aikana maan alle säältä suojaan 3 800 kilometriä. Tämän seurauksena kaapelointiaste nousi neljä prosenttiyksikköä 56 (52) prosenttiin. Caruna Oy:n alueella, johon Pohjanmaan verkkoaluekin kuuluu, sähköverkkoa siirrettiin maan alle 3 560 kilometriä.
Vuonna 2019 Pohjanmaalle investoitiin noin 24 miljoonaa euroa. Asiakasta kohden investoinnin suuruus oli noin 400 euroa.
Caruna on suunnitelmallisesti toteuttanut toimitusvarmuutta parantavaa kehitysohjelmaa vuodesta 2013 alkaen. Vuoden 2019 aikana älykkään sähköverkon rakentaminen jatkui pääasiassa haja-asutusalueella toimivan Caruna Oy:n alueella.
Yhteisrakentamista toteutettiin Pohjanmaalla useiden kuntien alueella toimitusvarmuusinvestointien yhteydessä. Caruna on keskittynyt tähän mennessä keskijänniteverkon uusimiseen, jotta häiriötilanteissa mahdollisimman suuri määrä asiakkaita välttyisi pitkiltä sähkökatkoilta. Alueen asukkaiden sähkönjakeluun eniten häiriötä aiheuttanut ikääntynyt verkko ja sen vikaherkät kohteet on nyt kaapeloitu. Jatkossa töiden painopiste siirtyy pienjänniteverkkoon eli asiakkaiden kotipihojen tuntumaan myös Pohjanmaalla.
”Tämä tarkoittaa sitä, että suunnittelemme verkonrakennustapoja paikallisten tarpeiden mukaisesti. Sähkönjakelu asiakkaille harvaan asuttujen alueiden keski- ja pienjänniteverkossa voidaan usein varmistaa myös muutoin kuin maakaapeloinnilla. Kallioisilla ja kivisillä alueilla harkitaan kaapeloinnin sijaan muita verkonparantamistapoja”, Carunan kuntaverkoista vastaava aluejohtaja Henrik Suomi kertoo.
Uusiutuvaa energiantuotantoa edistettiin
Caruna kantaa huolta ilmastonmuutoksen torjunnasta ja suomalaisen energiajärjestelmän riittävän nopeasta kehittämisestä tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Pohjanmaan erityispiirre on pienyritysten suuri määrä sekä elinkeinotoiminnan painottuminen maa- ja metsätalouteen. Pohjanmaa on alue, joka kiinnostaa monia tuulivoiman rakentajia ja tämän useat alueen kunnat ovatkin jo ottaneet huomioon kaavoituksessaan.
Pohjanmaa on myös aurinkoenergian käytölle erittäin sopiva alue, koska talvella lunta on vähän ja päivät ovat pitkiä.
”Suomi tarvitsee vahvat ja älykkäät sähköverkot, jotta päästötöntä, uusiutuvaa energiaa voidaan tuottaa paljon nykyistä enemmän”, Suomi jatkaa.
Caruna Oy:n sähkönjakeluhinnat muuttuivat
Caruna Oy:n sähkönjakeluhintojen korotukset tulivat voimaan 1.11.2019 alkaen. Vaikutus laskun siirto-osuuden verolliseen loppusummaan korotuksen jälkeen oli keskimäärin 3,9 prosenttia.
Carunan vuosikertomus 2019 on julkaistu
Caruna-konsernin (Caruna) vuoden 2019 vuosiraportti on julkaistu osoitteessa caruna.fi/vuosiraportti2019. Vuosiraportti koostuu kolmesta osasta: Carunan vuosi 2019, Hallinnointi ja Tilinpäätös.
Caruna vuosi 2019 kertoo, miten Caruna valvoo, ylläpitää ja kunnostaa säänkestävää sähköverkkoa yli 692 000 asiakkaalleen kahden toisistaan poikkeavan verkkoyhtiön, haja-asutusalueilla toimivan Caruna Oy:n ja kaupunkiverkko Caruna Espoo Oy:n alueilla.
Vuosiraportti valottaa myös, kuinka luomme arvoa eri sidosryhmillemme ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä ja digitalisaatio sähkön käyttöä. Vahva älyverkko mahdollistaa uusiutuvan energian kasvun, sähköautoilun lisääntymisen ja nopeat tietoliikenneyhteydet. Olemme siirtymässä keskijänniteverkosta pienjänniteverkon saneeraamiseen ja sitä tehdessämme otamme huomioon paikalliset olosuhteet ja asiakkaidemme tarpeet.
Caruna on tehnyt yritysvastuuraportointia Global Reporting Initiativen (GRI) G4-olennaisuusprosessin mukaisesti vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2018 siirryimme yritysvastuuraportoinnissa GRI Standardien käyttöön. Yritysvastuu sisältyy Carunan vuosi 2019 -osioon.
Hallinnointi-osio sisältää tietoa yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä periaatteineen ja toimenpiteineen.
Tilinpäätös-osio sisältää hallituksen toimintakertomuksen ja konsernitilinpäätöksen.
Carunan vuosi 2019, Hallinnointi ja Tilinpäätös ovat saatavilla osoitteessa caruna.fi/vuosiraportti2019.