Utelias asenne palkitaan uusilla opeilla

Blogi
Henna-Leena
Henna-Leena Lindberg
kesäharjoittelija, HSEQ-koordinaattori
Carunalla olen päässyt näkemään ja oppimaan lähietäisyydeltä, miten energiamurros aiotaan selättää - onhan jatkuva sähkönsaanti nykypäivänä välttämättömyys.
Henna-Leena

Työskentelin tänä kesänä Carunalla HSEQ (health, safety, environment, quality) -tiimissä. Opiskelen energia- ja ympäristötekniikkaa, ja opinnoissani on ollut kirjainyhdistelmään liittyviä kursseja, joista pidin. Niiden innoittamana halusinkin hakea kyseiseen tiimiin ja selvittää, millaisia työtehtäviä tähän käytännössä sisältyy. Lisäksi käynnissä oleva energiamurros ja keskustelut siitä herättivät uteliaisuuden hakemaan Carunalle.  

Mitä sitten tein kesän aikana?  

Luokittelisin työtehtäväni karkeasti kahteen kategoriaan: säännölliset työtehtävät ja omat projektit. Säännöllisiä työtehtäviä olivat esimerkiksi kuukausittaisten raporttien valmistelu ja erilaisten ohjeistuksien ja materiaalien päivittäminen muun muassa urakoitsijoille ja Carunan hallitukselle. Projektitehtäviä olen edistänyt aina sopivan hetken tullen. Pääsin esimerkiksi suunnittelemaan HSEQ-tiimille luonnon monimuotoisuus -tiekartan, jonka avulla tunnistamme konkreettisia keinoja biodiversiteetin edistämiseen ja jalkauttamiseen. Toinen tärkeä projekti on ollut HSEQ-verkkokurssien suunnittelu ja päivittäminen. Näiden avulla henkilökunta sekä ulkoiset toimijat oppivat Carunan toimintatavoista ja esimerkiksi turvallisuuden huomioimisesta eri näkökulmista.  

Yksi mieleenpainuva hetki kesässä oli, kun pääsin mukaan Carunan ja sen kierrätyskumppanin Kuusakoski Oy:n kehityspalaveriin, joka järjestettiin Kuusakosken tehtaalla Heinolassa. Kun viralliset kokoukset oli pidetty, pääsimme vielä vierailemaan alueella ja seuraamaan, miten sähköverkon eri osien kierrätys tapahtuu sekä millaisia tuotoksia kustakin prosessin vaiheesta tulee. Minulle tämä oli todella antoisa ja mielenkiintoinen kokemus, koska ei sitä joka päivä pääse näkemään, mitä eri materiaaleille oikeasti tapahtuu ja millaiset asiat onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttavat.   

HSEQ-tiimissä työskentely on ollut mainio kokemus, ja se on antanut luottamusta jatkoa varten. Olemme käyneet säännöllisesti läpi esihenkilöni ja tiimini kanssa eri tehtävien etenemistä, mutta olen saanut melko omatoimisesti suunnitella päivieni kulun. Se on tuonut vapautta ja tehokkuutta tehtävien tekoon. Koen, että olen oppinut uudella tavalla kokonaisuuksien hallinnasta ja siitä, kuinka monipuolisesta kirjainyhdistelmästä onkaan kyse, sekä miten monissa asioissa se tulee ottaa huomioon. 

Lisäksi on ollut kivaa huomata, kuinka omat taidot ovat kehittyneet ja miten paljon uutta on oppinut sähkönjakelusta. Vaikken tätä työtä ennen ollut työskennellyt energia-alalla tai sähkön parissa, olen todella tyytyväinen, että uskalsin hakea Carunalle ja nimenomaan tähän työtehtävään. Aluksi tuntui jännittävältä hypätä uudenlaiseen maailmaan, mutta on ollut ilo huomata, että uteliaisuus palkitaan.  

Lue lisää