Puhtain mökkisähkö tulee taivaalta

Artikkeli 06.04.2023 klo 14:03
Sähkötön kesämökki Suomessa.
Kävelykierros missä tahansa siirtolapuutarhassa tai mökkikylässä osoittaa, että aurinkopaneelit ovat tulleet tavan ihmisten ulottuville. Mökkejä tehdään energiaomavaraisiksi innolla.

Jos mökin käyttö rajoittuu valoisaan vuodenaikaan, aurinkopaneelit riittävät hyvinkin pienten sähkölaitteiden käyttöön eikä sähköliittymää välttämättä tarvita. Etelä-Suomessa syntyy nimittäin yhtä hyvin aurinkosähköä kuin Pohjois-Saksassa.

Sähköverkkoon liitettyjen kesämökkien aurinkopaneelien tuottama sähkö on kaikkein kustannustehokkainta käyttää itse. Siksi kannattaa myös ottaa käyttöön sähkökuorman ohjaus, jolla voi ohjata esimerkiksi sähköauton latauksen päälle aurinkoisina tunteina.

Oli kesäkoti sähköverkossa tai sähköä omavaraisesti tuottava, suvipäivien pituus lisää tuottoa entisestään. Niinpä kahvit keittyvät ja ruoat pysyvät kylminä auringon voimalla.

Voiko aurinkopaneelit asentaa myös mökille, jossa ei ole sähköjä? 

Aurinkopaneeleiden asentaminen onnistuu myös sähköttömälle mökille mainiosti. Mutta miten arvioida sähköntarve, jos aiempaa kulutusdataa ei ole? Tällöin järjestelmän asentaja arvioi kohteen kulutustason. Tärkeää on tietää sähkölaitteiden määrä, niiden käyttämä teho sekä se, kuinka paljon niitä käytetään päivän aikana. Näiden avulla saadaan laskettua sähköenergian tarve. 

Kuten sähköistetyllä mökilläkin, huomioon tulee myös ottaa käyttökuukaudet eli milloin mökillä vietetään eniten aikaa – eli ollaanko mökillä vain kesäisin vai myös esimerkiksi satunnaisia viikonloppuja kesäkuukausien ulkopuolella. 

Jos mökillä ei ole akustoa tai aggregaattia vaan ainoastaan aurinkopaneelit, tulee tuotettu aurinkosähkö käyttää samaan aikaan kun sitä tuotetaan. Akuston tai aggregaatin löytyessä, voidaan paneelit mitoittaa mökille lähes samalla tavalla kuin sähköistetylläkin mökillä – mutta asiasta kannatta aina konsultoida sähköurakoitsijaa. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, myös aurinkopaneelikaupoilla 

Ensimmäinen askel kohti aurinkopaneelien asentamista on varmistaa olemassa olevan sähköliittymän kapasiteetti. Kuinka paljon mökillä kuluu sähköä, tarvitseeko sähköautoa ladata? 

Sähköliittymän koko vaikuttaa siihen, kuinka suuren aurinkovoimalan verkkoon voi kytkeä. Jos tässä kohtaa pään päälle muodostuu suuri kysymysmerkki, kannattaa Carunan verkkoalueella mökkeilevien suunnata Caruna Plus -palveluun, josta löydät oman liittymäsi koon. Jos et näen liittymissopimuksen tietoja Plussasta, ei liittymää ole siirretty vielä nimiisi. Voit kuitenkin hoitaa liittymän omistajuuden vaihdon nimiisi helposti tilauslomakkeella. Tarpeen vaatiessa myös sähköurakoitsija voi auttaa asian selvittelyssä. 

Aurinkovoimalaa hankittaessa tulee tarkastella kiinteistön pohjakuormaa eli kiinteistösähkön kulutusta. Paneelien määrä mitoitetaan tämän luvun mukaan. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, mihin vuoden- ja kellonaikoihin aurinkoenergiaa tuotetaan ja käytetään eli milloin mökillä on tarvetta sähkölle. Näin aurinkopaneelien tuottamasta energiasta saadaan mahdollisimman suuri osa hyödynnettyä omassa sähkönkulutuksessa. 

Huomioon tulee ottaa myös mökin varustelu eli löytyykö sieltä paljon energiaa kuluttavia laitteita kuten pakastin, pesukone tai vaikkapa sähköauto, joka vaati lataamista. Sähköauton suhteen kannattaa myös huomioida, että millaisia matkoja mökiltä liikkuu ja millainen latauspistoke autoa varten kannattaa hankkia. 

Kun mietit paneeleita, on laitetoimittajan kanssa hyvä tarkistaa yhdessä...

  • Mökin ympäristö. Korkeat puut ja varjot vähentävät aurinkopaneelien tuottoa. Paras tuotto syntyy, jos voit suunnata paneelit esteettä etelään noin 45 asteen kulmassa.  
  • Katon malli ja kunto. Paras vaihtoehto on asentaa paneelit lappeen suuntaisesti. Tasakatolle joudutaan yleensä asentamaan telineet, mikä saattaa heikentää tuoton lisäksi myös maisemia. Paneelit voi asentaa telineillä myös mökin seinustalle tai jopa tasamaalle, jos ne eivät sovi katolle. 
  • Sähkön kulutus. Jos tarvitset mökillä esimerkiksi pakastinta, pesukonetta tai muita runsaasti energiaa kuluttavia laitteita, sähköverkkoon liittyminen voi sittenkin kannattaa. 
  • Tulevaisuus. Paneelien takaisinmaksuaika on käytön mukaan 10–20 vuotta. Hiljaa hyvä tulee. Paneelit myös tavallisesti lisäävät mökin jälleenmyyntiarvoa. 

Lue lisää