Uutishuone
Limit search
Armi-myrsky vieraili Salossa – tulevaisuudessa vahingot vältetään älykkäällä ja säänkestävällä sähköverkolla
Helmikuun ensimmäisinä viikonloppuina Valtteri- ja Armi-myrskyt kurittivat Etelä- ja Lounais-Suomea. Etenkin Salon seudulla tilanne oli vaikea, ja alueella oli paljon sähkökatkoja. Armin kaltaisista myrskyistä tuskin päästään, mutta jatkossa sähköverkon tuhot pienenevät ja sähkökatkot vähenevät.
Nuoren muuttajan muistilista eli näin saat sähköt omaan kotiin
Ensimmäistä kertaa omaan kotiin! Samassa paketissa tulevat sekä vapaus että vastuu. Kun muutat uuteen kotiin, vaikka vuokrallekin, sähköasiat ovat sinun vastuullasi.

Historiallinen tammikuja ja muinaismuistoalueita – Sähköverkon rakentamisessa otetaan espoolaisille tärkeä ympäristö huomioon
Caruna rakentaa Espoossa kuuden kilometrin pituista maakaapelia Leppävaarasta Sinimäkeen turvaamaan kaupungin kasvavaa sähkönkulutusta. Kaapelin reitti kulkee Kilon kartanon läheisyydessä, joten rakennustyössä on otettu huomioon 1700-luvulta lähtien kartanon maisemissa seissyt tammikuja.
Uutta tuulta sähkönjakeluverkon purjeisiin – Verhonkulman tuulipuistossa vietettiin avajaisia
Marttilassa vietettiin syksyllä 2020 valmistuneen Verhonkulman tuulipuiston avajaisia elokuun lopulla. Päästötöntä, uusiutuvaa ja kotimaista energiaa tuottava tuulipuisto koostuu yhteensä kuudesta tuulivoimalasta, ja se on liitetty 110kV päämuuntajakentällä Carunan suurjännitteiseen jakeluverkkoon.
Inkoon akku on ollut jo vuoden käytössä – sähkövarastoilla on merkittävä rooli älykkään sähköjärjestelmän tasapainottamisessa
Vuosi sitten elokuussa Inkoossa hyrähti käyntiin Carunan ja Fortumin yhteinen akku, jolla mahdollisuuksien mukaan paikataan huolto- ja vikatilanteiden aiheuttamia sähkönjakelunkeskeytyksiä ja tasapainotetaan valtakunnallista sähköjärjestelmää. Pilottiprojektilla saadaan myös lisää ymmärrystä sähkövarastoista ja niiden toiminnasta jakeluverkossa.
“Carunalla asioita tehdään yhdessä”
Noora Kärki on työskennellyt Carunalla vuodesta 2015 asti. Hän on edennyt vuosien varrella asiakaspalvelijasta prosessipäälliköksi. Mikä on saanut hänet jäämään yhtiöön?
Uratarinat: Kalle päätyi muodin parista palvelumuotoilijaksi sähköalalle. Mikä yllättävässä toimialavaihdoksessa houkutteli?
Palvelumuotoilija työskentelee paremman asiakaskokemuksen eteen Carunan omassa kehitystiimissä.
Carunan sähköverkonasentajien täsmäkoulutusohjelma hyvässä vauhdissa
Sähköalan ammattilaisille räätälöity sähköverkonasentajien Kärkiryhmä-koulutusohjelma etenee. Verkostotyön ammattitaitoon kuuluu teorian ja käytännön hallinta ja ehdoton turvallisuus. Juhannuksen alla ryhmä kertasi työvaiheita käytännössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen sähkökentällä kahden viikon ajan.
Koeponnistus työmaalla – käyttäjät ja kehittäjät hiovat uusia työkaluja yhdessä
Järjestimme innovaatiohaasteen, jossa etsimme ratkaisuja maakaapeleiden sijaintitietojen tallennuksen sekä tiedon digitalisoinnin nykyaikaistamiseksi. Nyt yhteistyö voittajajoukkueiden kanssa on edennyt pilottikokeiluiksi ja prototyyppejä on päästy testaamaan tositoimissa työmailla.
Asiakaspalvelu kotikonttorilta - miten se sujuu?
Miten asiakkaiden palveleminen ja tiimien välinen yhteistyö sujuu, kun koko verkkopalvelukeskus on etänä? Miten pitää mieli virkeänä ja tiimihenkeä yllä poikkeustilanteessa? Mietteensä ja fiiliksensä meille jakavat Carunan verkkopalveluasiantuntija Tiia Turunen ja asiakaskokemuspäällikkö Laura Sohlman.