Uutishuone
Limit search
Caruna on tarkastanut helikopterilla sähkölinjoja Pohjanmaalla - puiden poisto aloitetaan torstaina 30.11.2023
Sähkönjakelija Caruna on tarkastanut tänään helikopterilla sähkölinjoja Pohjanmaalla. Huomisesta 30.11. alkaen asentajat maastoutuvat linjojen alle, ja poistavat linjojen päälle kaatuneita puita. Puiden poistoa jatketaan loppuviikon ajan.
Carunan vuosi 2022: Energiakriisi nosti kustannuksia ja nopeutti käynnissä olevaa energiamurrosta
Carunan toimintaympäristö heikentyi merkittävästi vuoden 2022 aikana valvontaviranomaisen poikkeuksellisesti kesken valvontajakson tekemien muutosten ja Ukrainan sodasta alkaneesta energiakriisistä johtuvan yleisen kustannustason nousun vuoksi. Konsernin liikevaihto oli tammi-joulukuussa 484,6 (499,8) miljoonaa euroa ja investoinnit 133,6 (140,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto ennen rahoituksesta johtuvia kuluja laski edellisvuoteen verrattuna. Nettorahoituskulut olivat 121,0 vastaten noin 25 % liikevaihdosta.
Carunan #Elämänvirtaa-kampanja antoi näkyvyyttä elintärkeälle asialle
Caruna halusi kampanjoida verenluovutuksen merkityksen puolesta ja kutsui salibandyseurat mukaan yhteisölliseen #Elämänvirtaa-verenluovutuskampanjaan.

Caruna edelleen suurin veronmaksaja kaikista sähkönjakeluyhtiöistä
Caruna jatkaa edellisvuosien tapaan suurimpana yhteisöveron maksajana Suomen kaikista 77 sähkönjakeluyhtiöstä.
Caruna tarkastaa sähkölinjoja helikopterilla Länsi-Uudenmaan alueella 15.-16.7.
Sähkönjakelija Caruna tarkastaa helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta Länsi-Uudellamaalla. Helikopteritarkastusten avulla havaitaan liian lähelle sähköjohtoa kasvaneiden puiden oksat, jotka saattavat aiheuttaa sähkökatkoja tuulenpuuskien aikana. Tarkastustyö tehdään säiden salliessa 15.-16.7.
Boxit-katutaideprojektissa maalataan jakokaappeja luvan kanssa
Boxit-katutaideprojektissa kaupunkilaiset pääsevät taiteilemaan jakokaappeja Riihimäen kaupunkimaisemaan. Jakokaapeilla tarkoitetaan sähkö- ja telejärjestelmiin liittyviä pienikokoisia metallikaappeja puistoissa ja katujen varsilla. Projektin tavoitteena on osallistaa eri-ikäisiä kaupunkilaisia katukuvan värittämiseen ja tuoda esille katutaiteen monimuotoisuutta. Projektin toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Riihimäen kaupungin kulttuuripalvelut, Canstore ja Caruna.
Sari ja Johanna vaihtoivat ekologiseen e-laskuun ja voittivat e-Jopot
Rohkaisimme asiakkaitamme ottamaan ekologisen e-laskun käyttöön 31.10. mennessä. Houkutusta lisäsi arvonta, jossa oli mahdollisuus voittaa e-Jopo, jolla huristella ketterästi ja ympäristöystävällisesti. Tiesitkö muuten, että kaikki e-Jopot valmistetaan Helkaman tehtaalla Hangossa!
Carunan Sähköä ilmassa -podcast sarja alkaa
Voiko sähköverkkoyhtiö hidastaa ilmastonmuutosta? Koko energia-ala käy läpi uusiutuvien energialähteiden mukanaan tuomaa murrosta, jonka seurauksena kysynnän ja tarjonnan logiikka muuttuu, yhteistyökuviot menevät uusiksi ja valta siirtyy raaka-aineiden tuottajilta sähkön käyttäjille, Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny toteaa Sähköä ilmassa -podcastissa.
Carunan vuosi 2019 Espoossa: Yhdessä kohti hiilineutraalia kaupunkia
Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee Caruna Espoon verkkoalueella. Säävarman sähköverkon osuus on Espoossa 86 prosenttia eli suurin osa verkosta on jo suojassa sään vaihteluiden aiheuttamilta ongelmilta, kuten pitkiltä sähkökatkoilta. Tulevaisuuden tarpeisiin rakentuva jakeluverkko kestää erinomaisesti Espoon kasvavan väestön ja lisääntyvien työpaikkojen nykyistä runsaamman sähkönkäytön. Suurjänniteverkossa (110 kV) kehitämme verkkoamme sähköistyvän liikenteen ja Espoon alueen sähkönkäytön kasvun mahdollistamiseksi.
Caruna nopeuttaa urakoitsijoiden laskunmaksua elokuun loppuun
Koronaviruksen aiheuttama taloudellinen paine vaikuttaa myös Carunan toimitusketjun yrityksiin.
Sivutus