Uutishuone

Limit search

Tulevaisuus tarvitsee rohkeita organisaatioita

Nykymaailman jatkuvien muutosten, kasvavan epävarmuuden ja ennakoimattomienkin yllätysten keskellä menestyminen vaatii yrityksiltä edelläkävijyyttä, nopeaa reagointikykyä ja joustavuutta. Laivan kurssia on pystyttävä muuttamaan ja purjeita reivaamaan aina tuulen kääntyessä. Joskus on uskallettava ottaa suunta kohti tuntematonta, uskoa omaan päämäärään ja luottaa siihen, että miehistön osaaminen sekä yhteishenki kantaa vaikeimmissakin paikoissa. Myös silloin, kun eteen tulee yllätyksiä. Muutoksen ja epävarmuuden aikoina tarvitaan rohkeita organisaatioita ja rohkeaa johtamista. Ilman näitä ei ole edelläkävijyyttä, reagointikykyä tai joustavuutta.
Blogi · 24.09.2020 klo 13:42

Sähkönjakeluyhtiö Caruna ja kunnat palkkaavat yhteistyössä nuoria kesätöihin kuntiin

Caruna haluaa tukea haastavana pandemia-aikana verkkoalueensa kuntia ja auttaa niitä palkkaamaan 16–20-vuotiaita nuoria kuntiin kesätöihin. Jokainen Duunienergiaa-kampanjassa mukana oleva kunta saa tähän tarkoitukseen 4 000 euroa. Tällä hetkellä jo 29 kuntaa eri puolilla Suomea on ilmoittautunut mukaan kampanjaan. Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Isojoen kunta lähti ensimmäisenä mukana kampanjaan.
Mediatiedote · 26.05.2020 klo 16:15

Miksi kahvit on keittämättä? Havainnointipalvelu HOWZ tuo turvaa ikäihmisten ja heidän läheistensä arkeen

Mummolla on tarkat rutiinit. Aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia, ja iltapäiväkahvit juodaan tasan kello 14 - satoi tai paistoi. Jos kahvinkeitin ei mene päälle, saattaa se olla merkki siitä, että jokin on vialla. Kuusamossa on nyt mahdollista kokeilla uutta havainnointijärjestelmää, joka kertoo lähiomaisille, että mummo liikkuu kotona tavalliseen tapaansa ja että kahvipannu lämpenee. Mummolla on siis kaikki hyvin.
Artikkeli · 17.04.2020 klo 13:26

Caruna mukaan Pelastakaa Lapset ry:n Ruokaa ja tukea -kampanjaan

Sähkönjakeluyhtiö Caruna osallistuu Pelastakaa Lapset ry:n vähävaraisille perheille tarkoitettuun kampanjaan, jossa lapsiperheille jaetaan muun muassa lahjakortteja ruokakauppoihin. Lahjakortilla perhe saa ruoka-apua, joka auttaa konkreettisesti vaikeimman hetken yli.
Uutinen · 06.04.2020 klo 15:17

Turvallisuuskulttuuri muuttuu teko kerrallaan

Kun työmaalla sattuu inhimillinen virhe, jossa turvallisuus vaarantuu, miten ottaa asia puheeksi? Carunan uudet turvallisuusvalmentajat vievät turvallisuusajattelua ja puheeksiottamisen taitoa organisaatiossa eteenpäin. Carunalla ihmisten turvallisuus asetetaan aina etusijalle. Kaikilla on oikeus päästä ehjänä kotiin.
Artikkeli · 04.03.2020 klo 12:36