Uutishuone
Limit search
Uratarinat: Kalle päätyi muodin parista palvelumuotoilijaksi sähköalalle. Mikä yllättävässä toimialavaihdoksessa houkutteli?
Palvelumuotoilija työskentelee paremman asiakaskokemuksen eteen Carunan omassa kehitystiimissä.
Tulevaisuus tarvitsee rohkeita organisaatioita
Nykymaailman jatkuvien muutosten, kasvavan epävarmuuden ja ennakoimattomienkin yllätysten keskellä menestyminen vaatii yrityksiltä edelläkävijyyttä, nopeaa reagointikykyä ja joustavuutta. Laivan kurssia on pystyttävä muuttamaan ja purjeita reivaamaan aina tuulen kääntyessä. Joskus on uskallettava ottaa suunta kohti tuntematonta, uskoa omaan päämäärään ja luottaa siihen, että miehistön osaaminen sekä yhteishenki kantaa vaikeimmissakin paikoissa. Myös silloin, kun eteen tulee yllätyksiä. Muutoksen ja epävarmuuden aikoina tarvitaan rohkeita organisaatioita ja rohkeaa johtamista. Ilman näitä ei ole edelläkävijyyttä, reagointikykyä tai joustavuutta.
Carunan 23 kesätyöntekijää aloittavat tänä vuonna työnsä poikkeusoloissa
Kesätyöntekijöiden saapuminen toimistolle on aina varma merkki lähestyvästä suvesta, niin myös vuonna 2020. Tällä kertaa Carunan kausityöntekijät tosin aloittavat taipaleensa koronaviruksen ja maailmanlaajuisten poikkeusolosuhteiden vuoksi kotitoimistoilta.
Työmaat lähelläsi -karttapalvelu kertoo mitä, missä ja milloin tapahtuu
Kemiönsaarella kaivetaan kaapelia maan alle. Se tarkoittaa, että siellä täällä pihoilla myllätään. Jotta asukkaat ehtivät valmistautua töiden alkuun esimerkiksi siirtämällä pihakalusteita ja -varusteita pois töiden alta, tai jos kaivutöiden eteneminen kiinnostaa muutoin, tarvitaan ajantasaista tietoa kaivutöiden alkamisesta ja etenemisestä. Carunan uudessa karttapalvelussa asukkaat voivat seurata töiden etenemistä netistä ja viestein.
Asiakaspalvelu kotikonttorilta - miten se sujuu?
Miten asiakkaiden palveleminen ja tiimien välinen yhteistyö sujuu, kun koko verkkopalvelukeskus on etänä? Miten pitää mieli virkeänä ja tiimihenkeä yllä poikkeustilanteessa? Mietteensä ja fiiliksensä meille jakavat Carunan verkkopalveluasiantuntija Tiia Turunen ja asiakaskokemuspäällikkö Laura Sohlman.
Carunan sähköisessä itsepalvelussa, Caruna Plussassa, jo yli 100 000 käyttäjää
Carunan sähköisessä itsepalvelukanavassa tehtiin alkuvuoden aikana historiaa, kun sen käyttäjämäärä ylitti 100 000 rajapyykin. Hieno saavutus palvelulle, joka itse asiassa on vain pari vuotta vanha! Nykyisellä nimellään, Caruna Plussana, palvelu on tunnettu vasta muutaman kuukauden.
Sähkönjakelija Caruna tarjoaa henkilöasiakkailleen mahdollisuuden siirtää laskunmaksua kolme kuukautta ilman kuluja ja nopeuttaa laskujen maksua urakoitsijoille
Mahdollisuus maksuajan pidentämiseen koskee kaikkia Carunan yhteensä noin 600 000 henkilöasiakasta. Tällä toimenpiteellä Caruna haluaa osaltaan edesauttaa asiakkaitaan koronavirusepidemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten lieventämisessä.
Caruna huolehtii sähkönjakelusta myös poikkeustilanteissa
Otamme koronavirustilanteen vakavasti ja olemme jo toteuttaneet toimenpiteitä, jotta voimme turvata sähkönjakelun myös poikkeavissa olosuhteissa. Huolehdimme siitä, että sähköä siirretään asiakkaillemme ja mahdolliset viat korjataan.
Helpota työtaakkaasi ja hoida sähköasiat jonottamatta netissä!
Carunan sähköinen itsepalvelu Caruna Plus auttaa sinua hoitamaan sähköasiasi juuri sinulle sopivimpana hetkenä.
Turvallisuuskulttuuri muuttuu teko kerrallaan
Kun työmaalla sattuu inhimillinen virhe, jossa turvallisuus vaarantuu, miten ottaa asia puheeksi? Carunan uudet turvallisuusvalmentajat vievät turvallisuusajattelua ja puheeksiottamisen taitoa organisaatiossa eteenpäin. Carunalla ihmisten turvallisuus asetetaan aina etusijalle. Kaikilla on oikeus päästä ehjänä kotiin.
Sivutus