Uutishuone
Limit search
Aurinkopaneelit hyödyttävät: Carunan datan mukaan paneelit vähensivät sähkönkulutusta keskimäärin 25%
Ne suomalaiset, jotka hankkivat viime kesänä aurinkopaneelit, ovat vihdoin saaneet vastinetta rahoilleen. Carunan jakeluverkkoalueella sähköä on kulunut selvästi vähemmän (jopa 35 prosenttia) niillä joiden talojen katolla surraavat aurinkopaneelit.

Energia-ala koetaan merkityksellisemmäksi kuin koskaan - Caruna on Suomen kahdeksanneksi paras työpaikka
Sähkönjakeluyhtiö Caruna on valittu Suomen kahdeksanneksi parhaaksi työpaikaksi isojen yritysten sarjassa. 86 prosenttia Carunan työntekijöistä sanoo, että Caruna on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka.Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.

Carunan vuosi 2022: Energiakriisi nosti kustannuksia ja nopeutti käynnissä olevaa energiamurrosta
Carunan toimintaympäristö heikentyi merkittävästi vuoden 2022 aikana valvontaviranomaisen poikkeuksellisesti kesken valvontajakson tekemien muutosten ja Ukrainan sodasta alkaneesta energiakriisistä johtuvan yleisen kustannustason nousun vuoksi. Konsernin liikevaihto oli tammi-joulukuussa 484,6 (499,8) miljoonaa euroa ja investoinnit 133,6 (140,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto ennen rahoituksesta johtuvia kuluja laski edellisvuoteen verrattuna. Nettorahoituskulut olivat 121,0 vastaten noin 25 % liikevaihdosta.
Kaupungistuminen haastaa sähköjärjestelmäämme - aikaa ei ole hukattavaksi
Ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja sähkön kulutuksen kasvussa on kyse jostain ennennäkemättömästä. Odottelemalla emme pysty tähän muutokseen vastaamaan, kirjoittaa Carunan sähköverkkojohtaja Elina Lehtomäki.

Loppuvuonna 2022 sähkönkäyttö pieneni eniten Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla
Sähkönjakeluyhtiö Carunan jakelualueen kunnat, joissa sähkönkäyttö pieneni eniten vuonna 2022 olivat Närpiö, Kustavi ja Naantali. Joulukuun 2022 mittauksen mukaan koko Carunan verkkoalueella sähkön kokonaiskulutus pieneni 18,7 % edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.

Yritysten kannattaa kiinnittää huomiota sähkönkulutukseen – katso seitsemän energiansäästövinkkiä
On tärkeää, että myös yrityksissä ja organisaatioissa mietitään aktiivisesti keinoja vähentää energiankulutusta tai muuttaa energian käyttöä kysyntähuippujen ulkopuolelle.

Voimakas ukkosrintama koettelee sähkönjakelua Koillismaalla - sähkökatkoihin kannattaa varautua
Koillismaalla pyörii tällä hetkellä voimakas sade- ja ukkosrintama, joka voi aiheuttaa ongelmia sähkönjakeluun. Rintama ei väisty ihan heti, sillä se liikkuu alueella vielä keskiviikon ja torstain väliseen yöhön saakka.
Sähkön hinta huolestuttaa - suomalaiset ovat valmiita muuttamaan omia kulutustottumuksiaan energian säästämiseksi
Sähkönjakelija Caruna selvitti maaliskuussa suomalaisten tietoja, asenteita ja mielipiteitä sähkönkulutuksesta ja energiantuotannosta. Kansalaiskyselymme tulosten perusteella muun muassa energian kokonaishinta huolestuttaa, joten suomalaiset ovatkin valmiita muuttamaan omaa tapaansa kuluttaa sähköä.
Carunan sähköverkko valmistautuu energiamurrokseen - Pohjanmaan ja Koillismaan hankekokonaisuus parantaa sähkönjakelun luotettavuutta jo 80 000 asiakkaallamme
Sähkönjakelija Caruna aloitti laajamittaisen sähköverkkojen uusimisen Pohjanmaalla ja Koillismaalla vuonna 2016. Tulevaisuudenkin sähkönjakeluun valmis verkko näkyy asiakkaan arjessa muun muassa aiempaa harvempina ja lyhyempinä sähkökatkoina ja mahdollisuuksina uusiutuvan energian hyödyntämiseen.
Miten pitää kaikki mukana? - Onnistunut muutos vaatii henkilöstön osallistamista
Muutoksessa kuulluksi tulemisen tarve on suuri. Johdon ei tulisi koskaan viedä muutosta läpi yksin. Avain onnistuneeseen muutokseen on työyhteisön osallistaminen.
Sivutus