Uutishuone
Limit search
Energia-ala koetaan merkityksellisemmäksi kuin koskaan - Caruna on Suomen kahdeksanneksi paras työpaikka
Sähkönjakeluyhtiö Caruna on valittu Suomen kahdeksanneksi parhaaksi työpaikaksi isojen yritysten sarjassa. 86 prosenttia Carunan työntekijöistä sanoo, että Caruna on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka.Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.

Tykkylumi koettelee sähkönlinjoja Lounais-Suomessa - sähkökatkoja saattaa tulla
Sähkökatkoja saattaa tulla sähkölinjoille kertyvän tykkylumen takia Lounais-Suomessa, etenkin Hanko-Salo välisellä seudulla.

Myrskyt koettelevat sähköverkkoja Etelä- ja Lounais-Suomessa – varaudumme sähkönjakelun häiriöihin
Sääennusteet lupaavat runsasta sadetta, räntää ja lunta Carunan verkkoalueelle Etelä- ja Lounais-Suomeen. Puuskainen tuuli ja tykkylumi saattavat johtaa sähkönjakelun häiriöihin.

Terveisiä valmistujaisista - Carunalaisten energiamarkkinaosaaminen vahvistui
Caruna on paras osaamiskeskittymä, mitä sähkönjakeluun tulee. Vuonna 2022 carunalaisten energiamarkkinaosaaminen vahvistui edelleen, kun 30 carunalaista osallistui Caruna Kipinä - valmennukseen. Viime viikolla juhlittiin valmistujaisia!

Kyberturvan riskienhallinta on keskeinen osa yrityksen kokonaisriskien hallintaa
Viime kuukausina, erityisesti joulukuussa, palvelunestohyökkäykset, tietomurrot ja kiristyshuijaukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Se on osoittanut meille kyberturvan riskienhallinnan ja ennakoivan toiminnan tärkeyden sekä varautumistarpeen.
Lumisade ja tuuli aiheuttavat sähkökatkoja Uudellamaalla - helikopteri tutkii tilannetta
Runsas lumisade ja tuuli voivat aiheuttaa sähkökatkoja Uudenmaan alueella ja Varsinais-Suomessa. Runsas lumi voi taivuttaa oksia sähkölinjoille. Ajantasaiset vikatiedot näet häiriökartaltamme.

Laatupäällikön blogi: Hyvin rakennettu verkko kestää aikaa
Carunalla on kaksi laatupäällikköä. Kun toinen jäi perhevapaalle, tuuraaja löytyi organisaation sisältä. Joonas Suikula on nyt toiminut laatupäällikön sijaisena lähes kahdeksan kuukautta. Hän vastaa Carunan rakentamisen laadusta. Kysyimme Joonakselta, miltä laatupäällikön työ on maistunut.

Lisää älyä verkkoon - Varautuminen ja valvonta –hankkeessa tutkitaan, kuinka paljon sähköverkko voi joustaa
Aikoinaan sähkötekniikan luennoitsija kertoi, että sähköala ei ole seksikästä, ja alalle tarvitaan lisää osaajia. Yli kymmenvuotisen urani aikana pelikenttä on kuitenkin muuttunut mielenkiintoisemmaksi. Hyvänä esimerkkinä ovat projektit, joissa yhdistetään sähkö- ja datatieteiden osaamista.
Lounais-Suomen ja Espoon sähköverkon vikojen korjaus hyvässä vauhdissa – läntisellä Uudellamaalla haastavaa
Eilisillan rajuilma aiheutti vikoja verkkoalueillamme erityisesti läntisellä Uudellamaalla.
Rajuilma iski etelärannikolle sunnuntai-iltana – Espoossa ja Länsi-Uudellamaalla sähkökatkoja edelleen
Rajuilma ja kovat puuskatuulet yltyivät myöhään sunnuntai-iltana 16.10. etelärannikolla. Äkillisesti huonontuneen ilman vuoksi sähköt katkesivat enintään 6 000 asiakkaaltamme Espoossa, Lounais-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla. Tällä hetkellä ilman sähköä on reilut 700 asiakastamme.
Sivutus